11.4.2021 suomalaisen kristikunnan katseet kiinnittyivät pieneen 40 henkiseen seurakuntaan Espoossa. Poliisi oli juuri keskeyttänyt Espoon Kotikirkon ulkojumalanpalveluksen, ja vienyt putkaan molemmat seurakunnan pastorit Tommi Matikan ja Tuomas Toppilan. Suomessa täysin poikkeuksellinen tilanne herätti kiivaan keskustelun sosiaalisessa mediassa, kun kristityt rynnivät ilmaisemaan mielipiteensä asian puolesta ja vastaan. Toiset olivat vahvasti sitä mieltä, että kristityn on ehdottomasti oltava kuuliaisia esivallalle, jotkut jopa sanoivat Espoon Kotikirkon olevan ”häpeäksi evankeliumille”. Toiset taas puolustivat Espoon Kotikirkon oikeutta kokoontua, takasihan uskonnonvapauslaki oikeuden kokoontumiseen jopa korona-aikana.
Tapaus herätti Suomessa tärkeää keskustelua siitä, että mikä on kristitylle elintärkeää ja mikä on valtion rooli seurakuntaelämän ohjaamisessa? Ja voiko valtio käyttää hyväntuntuisia tarkoituksia joskus väärin? Espoon Kotikirkko monien muiden seurakuntien kanssa on todennut, että jumalanpalvelus on elintärkeä osa kristityn elämää, jopa poikkeusolojen aikana. Monille seurakunnille myöskään ehtoollinen ei ole mahdollinen ”etänä”, ja tämän vuoksi kokoontuminen välttämätöntä. Seurakunta ei ole vain Kristuksen suositus, vaan käsky, jota kristityt ovat noudattaneet uskollisesti 2000 vuotta.
– Jokainen tekee toki omat päätöksensä Jumalan edessä, mutta miettisin myös sitä, onko terveydelle annettu liian iso arvo yhteiskunnassamme. Olemme eläneet pitkään hyvinvointia ja terveyttä ylikorostavaa aikaa, minkä vuoksi ihmisten kuolemanpelko ampuu jopa yli. Korona-aika paljastaa myös sen, missä turvamme on. Onko se pitkässä iässä vai Jumalassa? kysyy Tommi Matikka Uusi Tie -lehden 9. kesäkuuta 2021 julkaistussa artikkelissa Espoon Kotikirkko -seurakunta kokoontuu koronasta huolimatta – ”Seurakuntaperheen näkeminen on riskien arvoista”
Pitkittyneiden koronarajoitusten varjolla väärinkäytöksiä
Koronapandemian varjolla valtiot ovat rajoittaneet sananvapautta ja käyttäneet ylimitoitettua voimaa torjuntatoimissa. Virallisten tietokanavien vastaisen tiedon levittämistä on sensuroitu runsaasti, joissakin maissa jopa diskriminalisoitu. Kun pandemian alussa keväällä 2020 sulkujen ja rajoitusten kerrottiin turvaavan riskiryhmiä ja tukevan sairaalan hoitokapasiteettia, monet ovat alkaneet yli vuoden jälkeen kysellä, että miksi edelleen rajoitukset vain jatkuvat, vaikka riskiryhmät on rokotettu ja sairaaloiden kapasiteettiä olisi tässä ajassa voitu kasvattaa moninkertaisesti.
Uusi Seelanti ja Australia ovat pitäneet totaaliset ”lock downit” strategiana, ja jopa yhdestä tai muutamasta tautitapauksesta sulkeneet kokonaisia kaupunkeja. Tällä hetkellä Australian on uutisoitu jopa ajautuneen tiukaksi poliisivaltioksi. Valtio on pystyttänyt kokonaisia karanteenileirejä, joissa altistuneiden ja kantajien tulee asua eristettyinä muusta maailmasta. Etelä-Australiassa on vaadittu ihmisiä lataamaan sovellus, joka voi käskeä missä tahansa hetkessä päivää ottamaan kasvotunnistekuvan ja tarkastaa käyttäjän sijainnin, edellytyksenä saada mennä työpaikoilleen. Sosiaalisessa mediassa on myös ollut useita järkyttäviä videoita, joissa käytetään ylimitoitettua voimaa jopa lapsia kohtaan koronarajoitusten ylläpitämisessä. Daily Wiren julkaisemalla videolla 12-vuotiasta tyttöä pippurisumutettiin poliisien toimesta kasvoihin, kun tämä ei laittanut ulkona maskia, ja vietiin äidin ja lapsen itkusta huolimatta tämän jälkeen yksin putkaan. Amerikkalaisen koomikon JP Searsin YouTube-videolla näytettiin pätkä itkevästä teini-ikäisestä, joka erotettiin väkivaltaisesti isänsä sylistä poliisien ja terveysviranomaisten toimesta korona-altistumisen vuoksi. Australiassa on myös ohjeistettu jättämään tuttujen tervehtimisetkin kauppareissulla. Näin silti, vaikka kuolleisuusluvut ja tartunnat ovat äärimmäisen matalia, eivätkä sairaalat ole kuormittuneita.
USA:ssa on runsaasti kritiikkiä aiheuttanut valtion tuoresäädös, jonka mukaan kaikkien yli sadan henkilön työllistävien yhtiöiden on vaadittava henkilöstön rokotusta tai teetettävä koronatesti viikon välein. Muunmuassa mediayhtiö Daily Wire on ilmoittanut haastavansa Bidenin hallinnon oikeuteen perustuslain vastaisesta säädöksestä. Monissa valtioissa, joissa ihmisoikeudet ovat olleet ennenkin hälyttävällä tasolla, on rajoituksia käytetty vielä näitäkin rajumpiin toimiin. Amnesty Internationalin keväällä 2021 julkaistussa raportissa kerrottiin, että esimerkiksi Filippiineillä poliiseja ohjeistettiin karanteeniaikana ampumaan kuoliaaksi ihmisiä, jos he osoittavat mieltä tai voisivat “aiheuttaa ongelmia”. Myös Nigeriassa mielenosoittajia tapettiin kaduille raportin mukaan.
Espoon Kotikirkon pastorit Tommi Matikka ja Tuomas Toppila viettivät lopulta kuusi tuntia Espoon poliisiaseman sellissä, mutta harva Suomessa tietää, että samankaltaisia haasteita ovat kristityt ja pastorit kohdanneet ympäri maailman. Tunnetuimpana länsimaalaisena tapauksena Amerikkalainen Grace Community -seurakunta, pastori John MacArthurin johdolla, joka voitti koko Kalifornian osavaltion oikeudessa näiden laittomista yrityksistä sulkea ja rajoittaa seurakuntaa kokoontumasta. Vaikka Grace Community -seurakunnan tapaus päättyi onnellisesti, monista muista maista ei näin positiivisia uutisia ole kuulunut. Kanadan Albertan maakunnassa kevät-talvella 2021 Grace Life -seurakunnan pastori James Coates vietti yli kuukauden tarkoin valvotussa vankilassa, josta hänen olisi annettu lähteä vain, jos lupaisi siirtyä pastorin tehtävästä syrjään. Pastori Coatesin vankeuden aikana muut seurakunnan pastorit pitivät seurakuntaa edelleen auki. Tapahtumaketju sai laajaa huomiota ympäri maailman, ja useita mielenosoituksia Kanadassa. Kun Albertan terveysviranomaisten syyt pastori Coatesin vangitsemiselle alkoivat näyttäytyä julkisessa keskustelussa ja oikeuden näkökulmasta hälyttävän heikoilta, he vapauttivat James Coatesin perheensä luokse. Seuraavalla viikolla Grace Life -seurakunnan tilat oli ympäröity teräsaidalla, tarkoituksena estää seurakunnan kokoontuminen. Grace Life -seurakunta kokoontui tämän jälkeen salaisessa paikassa, ja onkin ollut ensimmäinen aikamme länsimaalainen maanalainen seurakunta.
Kanadassa on myös vangittu useita muita pastoreita seurakunnan auki pitämisestä. Viimeisimpänä julkisuuteen on tullut tieto Fairview Baptist -seurakunnan pastori Tim Stephensistä, joka vangittiin jo toisen kerran kesäkuun alussa, ja lopulta vapautettiin saman kuun lopussa. Näitä pidätyksiä on käytettynä pelotteina ja ennakkotapauksina, sillä useissa seurakunnissa on myös muita pastoreita, jotka ovat jatkaneet jumalanpalveluksia normaalisti. Myös Australiassa, Ranskassa, Britanniassa ja monissa muissa maissa on uutisoitu samankaltaisista tapauksista yli kirkkokuntarajojen.
Miten kristittyjen tulisi suhtautua rajoituksiin?
Useat pastorit useissa valtioissa ovat nähneet, että seurakunnan tulisi olla auki maailmantilanteesta huolimatta. Seurakunta on juuri se paikka, josta ihmisten tulisi voida hakea lohtua ja toivon sanomaa, kun aika on synkkä ja raskas. Näin on ollut sotien ja vakavampienkin sairauksien kohdalla, kuten esimerkiksi Martti Lutherin Epidemia ohjeet osoittaa. Riskiryhmäläisille ja sellaisille, jotka haluavat eristäytyä, voidaan tarjota erillisiä etävaihtoehtoja, mutta koko seurakunta ei voi loputtomasti pitää oviaan kiinni, ja edelleen olla Kristuksen seurakunta. Näemme nyt, että monin paikoin rajoitukset ovat poliittisia valintoja, ja ne tehdään pahin mahdollinen skenaario mielessä. Tässä kohtaa monet pastorit ovat kokeneet suurta vastuuta Jumalan edessä pitää seurakuntansa ovet auki ihmisille, vaikka valtiot ovatkin vastanneet monissa maissa rajuilla rangaistuksilla. Näin on toimittu siitä huolimatta, että lähes kaikissa länsimaisissa yhteiskunnissa on lainsuoma turva uskonnon vapaaseen harjoittamiseen.
Ihmiset ovat nyt yli vuoden pelänneet henkensä edestä ja odottaneet lähes henkeään pidättäen koronapandemian loppumista. Monien mielenterveys on kärsinyt jatkuvista rajoituksista, pelosta ja rajoitusten aiheuttamista taloudellisista haasteista. Kun henkilökohtainen tilanne on vaativa, monet ovat alkaneet vaatia rajumpia toimia, jotta joskus tilanne päättyisi. Taistelu on siirtynyt seurakuntienkin sisälle, jossa ihmiset arvottavat toisiaan näiden henkilökohtaisista terveysvalinnoista. Tähän vastaukseksi tarjotaan rokotepassia, jota markkinoidaan niin, että sen kanssa yhteiskunta voitaisiin avata rokotetuille. Totuus kuitenkin on, että viimeisimpien uutisten mukaan rokotepassi ei tuo helpotusta, sillä rokotetutkin voivat levittää koronavirusta, eikä laumasuojaa todennäköisesti voida edes saavuttaa. Rokottamattomat eivät siis ole uhka rokotetuille, eikä rokotepassin kautta yksilönvapauden kaventaminen ole vastaus. Rokotepassi sisältää useita eettisiä ongelmia. Britanniassa viime keväänä yli 1500 seurakunnan johtajaa vastustivat yhdessä tuumin rokotepassia, ja Australiassa tänä syksynä samankaltaisen rokotepassien vastaisen lausunnon allekirjoitti yli 3000 seurakunnan johtajaa.
Suomessa asiasta ollaan oltu seurakuntien keskuudessa kummallisen hiljaa, ja otettu jopa täysin toisenkaltaisia linjauksia kuin esimerkiksi Australian ja Britannian seurakuntajohtajien lausunnot. Ainoat kirkkokuntien ja seurakuntavaikuttajien julkilausumat ovat kannustaneet rokottamiseen ja toistaneet viranomaisten jo kaikkien saatavilla olevia lausuntoja, ilman mitään kannustusta vapaaehtoisuuteen tai varovaisuuteen missään tilanteessa. Kuitenkin yksittäisiä soraääniä kristikunnan sisällä on ollut. Julkisesti näkyvin koronapasseista ja -rokotteiden mahdollisista haitoista puhunut kristitty vaikuttaja lienee sananvapauden kaventumisesta useita kirjoja kirjoittanut kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka. Hänen suosittu bloginsa Seurakuntalainen.fi verkkomediassa ehti muutamaan otteeseen elokuun alusta alkaen nostaa julkiseen keskusteluun koronarajoitusten ja lasten rokottamisen potentiaalisia vaaroja. Seurakuntalainen.fi päätyi viime viikolla poistamaan blogin, ja päättämään yhteistyön Puolimatkan kanssa “faktoihin perustumattomien tietojen vuoksi”. Seurakuntalainen.fi:n lausunnon mukaan he näkivät tämän kaltaiset valtavirrasta poikkeavat kirjoitukset ”valetietona” sekä “haitallisina ihmisten terveydelle”.
Tällaisten ylilyöntien ja kahtiajakautumisen keskellä turvaa ei tunnu löytyvän ääripäistä, vaan sitä on etsittävä muualta. Etenkin kristittyjen olisi nähtävä miten nopeasti saatamme olla myymässä oikeutemme ja vapautemme toiveena turvasta ja terveydestä, jota ei ehkä sellaisena tule kuin toivomme. Kun kaikki tämä pelko ajaa meitä kohti yhä kiristyviä rajoituksia – me emme ehkä huomaakaan myyneemme oikeutemme ja vapautemme valtiolle. Sille samalle valtiolle, joka on äärimmäisen nopealla tahdilla siirtynyt jälkikristilliseen aikaan, ja haluaa tehdä muunmuassa Päivi Räsäsestä ja Juhana Pohjolasta ennakkotapauksia siinä, miten Raamatullinen avioliittokäsitys on vähemmistöjä loukkaavaa vihapuhetta. Demokratia perustuu laajaan sanan- ja yksilönvapauteen, mutta nämä vapaudet ollaan asteittain vaihdettu kollektiiviseen valtion määrittelemään hyvään. Taustalla taas hyvin jalon kuuloinen ajatus: toive turvallisesta ja kunnioittavasta maailmasta, jossa kukaan ei loukkaa toisiaan, eikä sairauksien pelkoakaan enää ole. Hyvillä tarkoituksilla on aina kivetty tie helvettiin, sanoo vanha sananlasku. Toiveiden ja pelon varjolla olemme ulkoistamassa valtioille oikeuden määritellä oikean puheen, oikeuden rajoittaa valtion virallisen tiedotuksen vastaista informaatiota, ja lopulta määrittää meidän kanssakäymistämme ja sen millä ehdoilla ihmiset ja seurakunnat voivat kokoontua. Nämä kaikki osuvat syvästi kristityn vapauteen ja elämään, lopulta myös evankeliumiin.
Raamattu ja kristittyjen historia puhuu meille siitä, että kristityn tulee ennemmin totella Jumalaa kuin esivaltaa. Kristitty kunnioittaa kyllä esivaltaa, kuten Roomalaiskirje 13 ohjeistaa, ja pyrkii toimimaan hyvin ja oikein. Mutta kun valtio käskee sulkea seurakunnan ovet tai määrittelee, millainen puhe on sallittua ja millainen ei – silloin kristityn on valittava puolensa. Kristus on seurakunnan pää, Hän määrittää miten seurakunta ja kristityt toimivat, mitä siellä tehdään ja minkälaista sanomaa me julistamme. Valtion oikeudet eivät yllä seurakunnan sisälle, vaikka suosituksia toki valtio voi antaa. Lopulta seurakunta vastaa siihen juuri sillä tavoin kuin vastaa, ottamatta Jumalan Sanasta mitään pois ja tietäen että me olemme lopulta vastuussa kaikesta Herrallemme.