Paimen podcast mukana Kristityn kasvussa

Podcast on tänä päivänä suosittu formaatti kiireiselle ihmiselle. Kuuntelu on kätevää vaikkapa autossa, ruokaa laittaessa tai lenkillä, ja suomenkielellä löytyykin valtavasti materiaalia kaikenlaisista teemoista. Mutta teologisesti vahvojen podcastien anti on kuitenkin suomen kielellä ollut varsin heikko. Kujalla on muutaman muun ohella edustanut tällaista teologisesti pintaa syvemmälle vievää podcast -kulttuuria, mutta nyt uutena on tarjolla Paimen podcast, joka käsittelee Raamatun teologiaa ja kristityn elämää koskevia teemoja paimenien otteella. Noin kerran kuussa julkaistavassa ohjelmassa keskustelevat Armon baptistiseurakunnan pastori Miska Wilhemsson sekä Jyväskylän Reformoidun baptistiseurakunnanREBA:n, pastori Mikko Sivonen. Tarkoituksena on tulevaisuudessa kutsua myös vierailevia paimenia keskusteluun.

”Podcast on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille, mutta etenkin kristityille, jotka tahtovat kasvaa Jumalan sanan ymmärryksessä ja käytännön elämässä”, kertoo Miska Wilhelmsson. ”Mutta podcastin tarkoituksena ei ole korvata paikallista seurakuntaa”, täydentää Mikko Sivonen. Kuitenkin Raamatullinen teologia kasvattaa kristittyä uskossa ja vahvistaa vaellusta, joten podcast voi toimia paikallaan myös tukena kristityille, joita kiinnostaa Jumala-keskeinen ja Raamattu-keskeinen teologia, sekä sen vaikutukset jokapäiväiseen elämään ja lopulta kuolemaan.

Tulevia teemoja on laidasta laitaan aina evankeliumista perhe-elämään ja vaikkapa kirkkohistoriaan. ”Toivomme, että tämä voisi toimia jonkinlaisena matalan kynnyksen johdantoja Raamatulliseen teologiaan ja uskolliseen käytännön elämään kristittynä”, Wilhelmsson pohtii.

Ensimmäisessä jo kuunneltavissa olevassa jaksossa käsiteltiin yhtä reformaation kuuluisista tunnuslauseista, ”Sola Scriptura”, joka tarkoittaa latinan kielellä ”yksin Raamatun sana”. Reformoituina kristittyinä Wilhelmsson ja Sivonen haluavat myös käsitellä tulevissa jaksoissa reformoitua teologiaa terveeltä pohjalta. Lopulta kuitenkin Paimen podcastin tavoitteet ovat hyvin yksinkertaisia: kristittyjen kasvu, rakentuminen ja Jumalan Sanasta nouseva käytännöllinen elämä. ”Toivomme, että podcast juurruttaa ihmisiä Raamattuun, kolmiyhteiseen Jumalaan ja paikalliseen seurakuntaan”, kertoo Mikko Sivonen.

Kuuntele ensimmäinen jakso haluamallasi sivustolla alla olevista linkeistä:

YouTube (video versio):
https://youtu.be/GJt1bVcXp4c

Spotify: https://open.spotify.com/show/2QUOCkyKLk2gPEng68AbDH

Google podcasts: https://www.google.com/podcasts?feed=aHR0cHM6Ly9hbmNob3IuZm0vcy82YWJkM2ZhYy9wb2RjYXN0L3Jzcw==

Anchor: https://anchor.fm/paimenpodcast/episodes/Mit-tarkoittaa-Sola-Scriptura-e172r86