Vanhaa viisautta käytännön evankeliointiin

Tässä tiivistelmä Wilhelmus à Brakelin (1635-1711) ohjeista evankeliointiin hänen kirjasarjastaan The Christian’s Reasonable Service (Redelijke Godsdienst). à Brakel vaikutti ns. Nadere Reformatien aikaan, jolloin Alankomaissa haluttiin soveltaa reformaation oppeja omassa kontekstissaan niin kodeissa, kirkoissa kuin yhteiskunnassakin laajemmin. Ajanjakoa ja liikettä onkin verrattu sekä puritanismiin että saksalaiseen pietismiin, tällöin myös monia puritaanien teoksia käännettiinkin hollanniksi. Muita tunnettuja ajan vaikuttajia olivat esimerkiksi Gisbertus Voetius and Hermann Witsius. à Brakel esittää tässä osiossa kuviteltuja (mutta todellisia) huolia, joihin hän antaa vastauksia.

Huoli 1: En ole pätevä evankelioimaan. Vaikka yrittäisinkin, niin en saa sanoja suustani ulos, enkä tiedä mitä tehdä
Vastaus: Tekemällä oppii. Jos et osaa/pysty puhua jollekin tietylle henkilölle, niin puhu sitten muille. Aloita ihmisistä, joilla ei ole juurikaan tietoa kristinuskosta (à Brakel ehdottaa lapsia ja kerjäläisiä), jolloin keskustelut ovat alkeellisemmalla ja yleisemmällä tasolla. Ajan ja harjoituksen myötä saat enemmän taitoja.

Huoli 2: En tiedä itsekään paljon uskostani ja minun täytyy oppia lisää
Vastaus: Jos olet kristitty, niin sinulla on kuitenkin jotain tietoa kristinuskosta ja evankeliumista. Voit sanoa jotain niinkin yksinkertaista kuin “Me tulemme jonain päivänä kuolemaan ja tätä seuraa ikuisuus”. Jumala kykenee käyttämään sitä käännytääkseen kuulijan.

Huoli 3: Sanoillani ei ole vaikutusta, niillä ei ole mitään valtaa. Kukaan ei kuuntele minua ja vaikka kuuntelisi, niin minulle nauretaan
Vastaus: Sanasi hedelmät eivät tulekaan sinusta. Jumala ei niinkään odota sinulta hedelmällisyyttä evankelioinnin suhteen, vaan uskollisuutta. Vaikka joku ei haluaisi kuunnella sinua, niin saatat löytää toisen, joka haluaa. Jos joku nauraa sanoillesi, niin toinen saattaa itkeä.

Huoli 4: Olen syntinen ja ihmiset näkevät sen. Evankeliointini olisi lähinnä uskoani häpäisevää ja ihmiset saattasivat sanoa, että “Hetki sitten hän käyttäytyi ja puhui syntisellä tavalla ja nyt esittää pyhimystä. Hän ja hänen kaltaisensa ovat täysin tekopyhiä”. Eivätkä he olisi väärässä, sillä olen syntinen, enkä täten voi puhua
Vastaus: Jos ihmiset odottaisivat omaa synnittömyyttään ja virheettömyyttään ennen evankeliointia, niin koko maailmassa vallitsisi hiljaisuus, eikä kukaan kuulisi Kristusta julistettavan. Kaikki Jumalan sanansaattajat ovat olleet syntisiä. Tee selväksi, että olet tietoinen omista synneistäsi ja virheistäsi, kadut niitä ja teet niistä parannusta. Kun puhut muille, niin sano “me syntiset” äläkä “te syntiset”. Näin tehdessäsi tulet varovaisemmaksi ja olet valppaampi taistelemaan omia syntejäsi vastaan.

Huoli 5: Minua hävettää puhua hengellisistä asioistani, jopa omille lapsilleni!
Vastaus: Kuinka kauheaa tämä onkaan! Tuleeko sinun hävetä Kristusta ja Hänen sanojaan? Pitäisikö Herran Jeesuksen havaita, että häpeät Häntä? Vaikka häpeän tunne painaisi sisälläsi, niin kamppaile sitä vastaan. Kun ryhdyt tuumasta toimeen, niin häpeän tunne myös tulee katoamaan.

Huoli 6: Olen liian laiska tähän tehtävään. Se tuntuu liian raskaalle ja kun mietinkin sitä, niin haluan lykätä sitä myöhemmäksi ja lopulta mitään ei tapahdu
Vastaus: Häpeä, jos olet liian laiska suorittamaan tätä suurta, loistokasta ja hyödyllistä tehtävää. Muistele mitä tapahtui laiskalle ja kelvottomalle palvelijalle. Ole ahkera ja hengessä palava.

Huoli 7: Pelkään, että evankelioin omaksi kunniakseni ja pelkään epäonnistumista, jolloin muut saattavat katsoa minua alaspäin
Vastaus: Jos pelkäät tavoittelevasi omaa kunniaasi, niin muista, että hiljaisuus on toinen tapa suojella omaa kunniaasi ihmisten keskuudessa. Todista Kristuksesta samalla rukoillen, että motiivisi olisivat puhtaampia.

Tämän jälkeen a Brakel antaa neljä ohjetta evankelointia varten:

1.) Aloita niistä henkilöistä, joita et pelkää ja koe “uhaksi”, kuten omista lapsistasi (tai palvelijostasi). He kuuntelevat sinua tai ainakin esittävät, että ovat halukkaita kuuntelemaan!

2.) Yritä aina huomioida millaisissa olosuhteissa ja tilanteissa olet, joskus voi olla viisaampaa puhua maallisista asioista. Jos/kun henkilö ei enää suhtaudu sinuun ennakkoluuloisesti ja epäluulolla, niin yritä luoda sanoin (vähillä tai monilla) hetki, jossa pääset kertomaan parannuksen ja uskon välttämättömyydestä. Jos olemme asennoituneet oikein, niin tilaisuuksia kyllä syntyy.

3.) Taistele lujasti ylpeyttä ja ylemmyydentuntoa vastaan. Älä anna tai luo sellaista mielikuvaa, että pitäisit itseäni keskustelukumppania parempana. Evankelioinnin tulee tapahtua ystävällisellä, rakastavalla ja nöyrällä tavalla. Puhu kuitenkin hengellisistä kysymyksistä täydellä vakavuudella Jumalaa kunnioittaen.

4.) Meidän tulisi rukoilla ennen evankeliointia, sekä sen aikana. Kun olemme evankelioineet nöyryydellä ja vaikka siinä olisi ollut puutteitakin, niin kiittäkäämme Jumalaa, että saimme sanotuksi edes jotain.


Traktaatteja ja muuta apua evankeliointiin:

Lataa traktaatti suomeksi tai englanniksi: https://reba.fi/tract/

Lataa “Elämän tarkoitus?” traktaatti PDF tiedostona: https://armomedia.fi/wp-content/uploads/2022/09/gbc-tract-Finnish-2022.pdf