Uusi yhdyskunta vahvistaa Suomen reformoitujen baptistien rivejä

Kalvinismi on noussut Suomen kristikunnan keskusteluun viimeisten vuosien aikana. 1500-luvun reformaatiosta syntyi kaksi päähaaraa, joista toinen, luterilaisuus, on suomalaisille tutumpi. Vaikka Suomessa reformoitu, siis kalvinistinen, kristillisyys onkin ollut tuntemattomampaa, on täällä kuitenkin jo 90-luvulta saakka toiminut reformoitu baptistiseurakunta, ja sitä seuraavina vuosikymmeninä syntynyt yksi toisensa jälkeen. Itsenäisesti toimivat reformoidut seurakunnat ovat pitäneet tiivistä yhteyttä toisiinsa, mutta virallisempaa yhteistyötä on saatu odottaa. Nyt kuitenkin edelleen kasvava seurakuntaliike, koronavuosien osoittamat haasteet ja kaikkien yhteisenä toiveena raamatullisen kristillisyyden edistäminen suomen kielellä, ovat laittaneet liikkeelle uuden yhdyskunnan taustaseurakunnat.

Perustamiskokouksen ryhmäkuva. Seurakuntien pastorit perheineen sekä seurakuntien diakoneja ja perheitä.

Suomen reformoitujen baptistiseurakuntien yhdyskunnan (SRBY) perustamiskokous pidettiin 16. heinäkuuta 2022 Sastamalassa, ja yhdyskunnan perustivat kolme seurakuntaa: Espoon Kotikirkko, Tampereen Armon baptistiseurakunta ja Jyväskylän Reformoitu baptistiseurakunta. SRBY tulee toimimaan seurakuntaverkostona, jonka ydintavoitteena on välittää ilosanomaa synteihinsä kuolleille ihmisille, joita Herra Jeesus Kristus pelastaa tänäkin päivänä yksin armosta ja uskon kautta Jumalan kunniaksi. Tämän lisäksi käytännön tavoitteena on tukea ja vahvistaa seurakuntia sekä lisätä yhteyttä ja tilivelvollisuutta niiden kesken, tuoda lainsäädännöllistä turvaa seurakunnille ja siten tukea uskonnonvapauden toteutumista, sekä istuttaa uusia reformoituja baptistiseurakuntia ympäri Suomea.

Yhdyskunnan hallitus: Miska Wilhelmsson, Tuomas Toppila, Mikko Sivonen, Tommi Matikka ja Eelis Halmemies.

Yhdyskunnan eilen ilmestyneessä tiedotteessa tuore puheenjohtaja Miska Wilhelmsson kertoo, että he haluavat toimia myös laajemmassa mittakaavassa yhteiskunnan suolana ja valona siunaten koko Suomen kansaa: ”Haluamme rohkaista ja vaikuttaa terveiden seurakuntien lisääntymiseen myös tunnustuskuntamme ulkopuolella”. Yhdyskunnan hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Wilhelmssonin lisäksi perustaja seurakuntien pastorit Tuomas ToppilaTommi MatikkaEelis Halmemies sekä Mikko Sivonen. Yhdyskunnan tarkoitus ei ole puuttua paikallisten seurakuntien itsenäisyyteen eikä autonomiaan. Kukin paikallisseurakunta valitsee edelleen keskuudestaan seurakuntansa paimenet.

Lisätietoja uudesta yhdyskunnasta: www.srby.fi