Suomalaisessa kulttuurissa on vuosia haastettu käsityksiä siitä, mitä on olla mies ja nainen. Raamatun muodostavan maailmankuvan mukaan eläminen on yhteiskunnassa vähentynyt — tilalle on tullut toisenlaisia maailmankuvia. Niinpä miehuudesta ja sen ilmentämisestä seurakunnan johtajan roolissa on ryhdytty ajattelemaan toisin. Raamatullinen miehuus ja seurakunnan johtajan kriteerit ovat kuitenkin yhä määriteltävissä, mikäli Raamatun tulkitsemisen lähtökohtana, kuten tässäkin kirjoituksessa, on Raamatun riittävyys, erehtymättömyys, Jumalan kyky ilmoittaa totuuksia ihmiselle ymmärrettävästi ja että koko Raamatun ilmoitus huomioidaan tulkinnassa. Raamatun ilmoituksen pohjalta voidaan nähdä miehuuden piirteet ja erot naiseuteen läpi Vanhan ja Uuden testamentin. Näiden ymmärtäminen taas tukee tulkintaa seurakunnan johtajan kriteereistä, joita Uudessa testamentissa kuvataan.
Mieheys ja naiseus pohjautuu Jumalan luomistyöhön. Kuudentena luomispäivänä Jumala loi ihmisen: “Ja Jumala sanoi: ‘Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat’. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” (1. Moos. 1:26-27, 1933/-38) Molemmille Jumala osoitti sen jälkeen käskyn lisääntyä ja täyttää maa (1. Moos. 1:28). Tämä mieheys ja naiseus oli hyvä, sillä sen jälkeen on kirjoitettu Jumalan todenneen, tuona kuudentena luomispäivänä, että kaikki luotu oli “todella hyvää” (1. Moos. 1:31, RK).
Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 2 on kirjoitettu Jumalan istuttaneen “paratiisin Eedeniin, itään” ja asettaneen sinne “ihmisen, jonka hän oli tehnyt” (1. Moos. 2:8, 1933/-38). Miehen ensimmäiseksi tehtäväksi annettiin viljely ja varjelu, sillä on kirjoitettu Jumalan panneen miehen “Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä” (1. Moos. 2:15, 1933/-38).
Luomisessa nähdään miehen lähtökohtaiset erot naiseen: mies luotiin ennen naista ja nainen on peräisin miehen kylkiluusta. On kirjoitettu Jumalan tehneen miehelle naisen, “avun, joka on hänelle sopiva” (1. Moos. 2:18, 1933/-38). Mies Aadam oli olemassa ennen naista, Eevaa. Suoraan tästä luomisjärjestyksestä todistaa Paavali kirjeissään puhuessaan miehen ja naisen eroista: “Mies ei ole alkuisin naisesta vaan nainen miehestä” (1. Kor. 11:8, RK) ja: “Aadam luotiin ensin, sitten Eeva” (1. Tim. 2:13, 1933/-38). Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 2 tuodaan myös esille, että Jumala loi naisen miehen kylkiluusta: “Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo” (1. Moos. 2:22, 1933/-38). Nämä erot ovat merkillepantavia, sillä näitä eroja Paavali käyttää perustellaakseen miehen ja naisen rooleja seurakunnassa.
Jumala asetti luomisessa myös avioliiton. Sitä tulee ilmentää miehen ja naisen välillä, sillä on kirjoitettu: “Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:24, 1933/-38). Tässä jakeessa kuvataan luomista seuraavia, tulevia aikoja. Isää ja äitiä ei ollut tässä yhteydessä vielä Aadamista ja Eevasta tullut siinä mielessä, että heillä olisi ollut biologisia lapsia. Myöhemmin kuitenkin miehelle, Aadamille, ja naiselle, Eevalle, syntyi poikia ja tyttäriä (1. Moos. 4:1, 5:3-4).
Hyvää alkuasetelmaa vasten kuitenkin tapahtui syntiinlankeemus (1. Moos. 3:1-19). Siinä ensin nainen, sitten mies, söivät hyvän- ja pahantiedon puusta (1. Moos. 3:6) vastoin Jumalan tahtoa (1. Moos. 2:16-17). Viljely ja varjelu miehelle ominaisena tehtävänä korostuu syntiinlankeemuksessa, koska sekä miehellä että naisella Jumalan asettama kirous koskee heidän sukupuolelleen ominaisia asioita: naisella synnyttämistä (1. Moos. 3:16) ja miehellä tehtävää viljellä ja varjella (1. Moos. 3:17-19).
Syntiinlankeemuksen kirouksista huolimatta raamatulliseen mieheyteen kuuluu edelleen hyviä asioita: avioliitto, lisääntyminen sekä isyys. Sananlaskujen kirja sisältää monia elämänohjeita mieheyteen liittyen. Isän kuritus ja sen hyvyys pojalle tuodaan monesti esille (Sananl. 1:8, 13:1, 13:23, 22:15, 23:13). Oikeanlaista kuritusta verrataan Jumalan kuritukseen ihmistä kohtaan (Sananl. 3:11-12). Ilman isän kuritusta poika eksyy pois tiedosta (Sananl. 19:27), hulluus on hänessä (Sananl. 22:15) ja hänen tiensä voi viedä kuolemaan (Sananl. 19:18, 23:13). Hulluutta ja tyhmyyttä vasten korostetaan viisautta, kuinka sitä kohti tulisi pyrkiä (Sananl. 2:1-5, 4:5-6) ja kuinka viisauden etsintä ilahduttaa isää ja äitiä (Sananl. 23:24-25). Pojalle tuodaan esille, kuinka oman ymmärryksen sijaan tulisi turvata Herraan (Sananl. 3:5, 3:7). Oleellista on myös isän ja äidin kunnioittaminen, kuten kymmeneen käskyyn sisältyy: “Kunnioita isääsi ja äitiäsi” (2. Moos. 20:12).
Sananlaskuissa otetaan kantaa myös avioliittoon. Isä ohjeistaa, että ei kannata lähteä viekottelevan, vieraan vaimon perään (Sananl. 5:3-6, 7:4-27), vaan nauttia nuoruuden vaimosta (Sananl. 5:18-20, 6:24-29). Sitoutuminen on tärkeää, sillä Sananlaskujen mukaan on mieletöntä ja pahasta rikkoa avio vaimon kanssa (6:32-33, 30:20). Kelpo vaimon arvo on helmiä paljon arvokkaampi (Sananl. 31:10). Läpi sananlaskujen annetaan ymmärtää, kuinka tärkeää on etsiä sopiva vaimo. Lisäksi ahkeruus on miehelle hyvä (Sananl. 6:6-11, 10:4-5) kuin myös paljon viinin juomisesta pidättäytyminen (23:20-21, 23:29-35) ja riitojen välttäminen on hyvä ja kunnia-asia (Sananl. 6:16-19, 16:28, 20:3).
Tullessa Uuteen testamenttiin miehuuteen liittyen Jeesus on kristityille esikuva. Paavali, kirjeessään filippiläisille, nostaa Jeesuksen mielenlaadun esikuvaksi (Fil. 2:5, 1933/-38). Pietari taas todistaa ensimmäisessä kirjeessään Jeesuksen synnittömyydestä (1. Piet. 2:22). Jo pelkästään näiden valossa voidaan sanoa, että Jeesuksen mieheys oli täydellistä ja näin ollen toimia esikuvana Kristusta seuraaville miehille.
Läpi evankeliumien Jeesus ilmentää miehekkyyttä ottamalla miehelle ominaisia rooleja muun muassa pitämällä kiinni Jumalan standardeista mieheyttä kohtaan sekä johtamalla että opettamalla. Jeesus opetti kansaa. Jeesus kutsui opetuslapsia seuraamaan häntä ja johti heitä. Jeesus vahvisti miehen ja naisen välisen avioliiton (Matt. 19:4-6, 1933/-38).
Luomisesta Jeesuksen maan päälliseen elämään asti mieheydellä on ollut merkitystä. Paavali vahvistaa tämän merkityksellisyyden jatkumoa. Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle ja kirjeessä Tiitukselle tuodaan esille seurakunnan kaitsijan kriteerejä. Seurakunnan kaitsija tai johtaja on sama kuin vanhin, sillä kirjeessään Tiitukselle Paavali antaa kirjeensä ensimmäisessä luvussa kriteerejä vanhimmille (Tit. 1:6-9, 1933/-38), mutta näiden kriteerien antamisen joukossa vanhimpiin viitataan yhtä lailla seurakunnan kaitsijoina.
Ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle Paavali listaa seurakuntajohtajan kriteerejä: “Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina” (1. Tim. 3:2-4, 1933/-38). Mieheys liittyy ilmeisenä seurakuntajohtajaan näiden jakeiden perusteella, koska on kirjoitettu, että seurakuntajohtajan tulee olla “yhden vaimon mies”, eikä kriteerejä naispuoliselle seurakuntajohtajalle löydy Raamatussa mistään. Muista kuvatuista seurakuntajohtajan kriteereistä useat liittyvät perhe-elämään ja sen hyvään ylläpitämiseen.
Jakeesta 6 eteenpäin Paavali jatkaa johtajan kriteerien kuvaamista: “Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi. Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.” (1. Tim. 3:7, 1933/-38). Kokemusta kääntymyksessä elämisestä tulisi siis olla. Hyvä todistus, ja nimenomaan ulkopuolelta, vaaditaan myös.
Kirjeessä Tiitukselle on samoja kriteereitä kirjoitettuna, eri ilmauksin osittain muotoiltuna. Tarkennuksia kuitenkin löytyy lasten uskoon, että lapset eivät olisi “irstaudesta syytettyjä eivätkä niskoittelevia” (Tit. 1:6, 1933/-38) ja lisäyksiä, esimerkiksi “kykenevä — kumoamaan vastaansanojain väitteet” (Tit. 1:9, 1933/-38).
Raamatussa siis tuodaan esille, kuinka mieheyttä tulisi ilmentää. Koko raamatullinen maailmankuva operoi siitä lähtökohdasta, että on olemassa kaksi sukupuolta, mies ja nainen. Heistä molemmat ovat Jumalan kuvaksi luotuja, mutta heillä on erilaiset roolit ja tehtävät palvella Jumalaa. Ja mieheys, se liittyy selkeästi seurakuntajohtajan kriteereihin. Se ei ole ainoa kriteeri, mutta se on merkittävä, ja vaikka kuinka tätä kriteeriä, sen painoarvoa, rajausta on pyritty eri tavoin muuttamaan, se ei mitätöi Jumalan luomisjärjestystä. Ihmisten tulisi ennemmin syleillä Jumalan hyvää, totuudenmukaista luomisjärjestystä, jossa mies ja nainen toimivat toisiaan täydentävässä suhteessa Jumalan kunniaksi kuin ajaa asetelmaa, jossa mies ja nainen kilpailevat toisiaan vastaan valheessa, määritellen uudelleen ja murentaen sukupuolen käsitettä omasta syntisestä luonnostaan, saaden siitä lopulta Jumalan oikeudenmukaisen tuomion.