Five Solas Reformation konferenssi kokoaa Suomen reformoituja yhteen

Kesä täyttyy eri kirkkokuntien kesäjuhlista, eikä poikkeus ole vielä pienen ja vähemmän tunnetun liikkeenkään parissa. Reformoitu liike on uskonpuhdistuksessa syntynyt suuntaus, joka on asettunut pääasiassa Brittein saarille, Manner-Eurooppaan sekä Pohjois-Amerikkaan. Vielä vuosituhannen alussa Suomessa oli vain yksi kalvinistisen pelastuskäsityksen omaava seurakunta, Perinteinen Baptistiseurakunta (nyk. Armon Baptistiseurakunta), mutta tänä päivänä Suomessa on viisi seurakuntaa Helsingissä, Espoossa, Jyväskylässä, Tampereella ja Pietarsaaressa. Tämän lisäksi useilla paikkakunnilla on reformoitujen istutuksia ja Raamattupiirejä. Viime vuosina on uutisoitu kalvinismin noususta ja liikehdinnästä myös Suomessa, joka tavoittaa erityisesti nuoria aikuisia, seurakunnan keveyteen ja juurettomuuteen pettyneitä. Liike on kasvanut tasaisesti, ja tämä näkyy myös kesäjuhlissa.

Five Solas Reformation -konferenssi on jo vuodesta 2016 koonnut reformoituun uskoon ja opetukseen sitoutuvia kristittyjä ympäri Suomea. Viime syksynä konferenssi sai suurta näkyvyyttä yli kirkkokunta rajojen, kun nimekäs amerikkalainen saarnaaja Paul Washer, oli tulossa konferenssin pääpuhujaksi. Liput myytiin muutamassa tunnissa loppuun, mutta terveyssyistä johtuen Washer kuitenkin joutui perumaan tulonsa. Tilalle saatiin Benedikt Peters, Suomessa syntynyt, mutta 2-vuotiaasta saakka ulkomailla asunut, arvostettu Raamatun opettaja ja saarnaaja. Nykyään Sveitsissä asuva Peters on kirjoittanut lukuisia kirjoja saksan kielellä, sekä opettaa European Bible Training Centre -Raamattukoulussa.

Benedikt Peters saarnasi teemasta ‘Solus Christus’ (Yksin Kristus)

”Koronarajoituksista johtuen, ja varmasti myös Washerin peruutuksen vuoksi, osa ilmoittautuneista perui tulonsa. Kuitenkin konferenssi on kasvattanut kävijämäärää joka vuosi, ja nyt olemme menneet jo yli sadan kävijämäärässä”, Agape International Baptist Churchin pastori Don Duma kertoo. Aivan pienestä ponnistanut liike näkee valoa, sillä heidän sanoma todella tuntuu herättävän nuoria aikuisia, joita kiehtoo vankka sitoutuminen Raamattuun, sekä se että saarnaamisperinne on Kristus-keskeistä.

Pekka Moisio Jyväskylästä

”Seurakunnat tarvitsevat syvällistä, systemaattista ja hyvää Raamattuun sitoutuvaa opetusta, ja siitä nousevaa teologiaa”, kertoo Pekka Moisio, 33, Jyväskylän Reformoidusta Baptistiseurakunnasta, eli REBA:lta, ja jatkaa: ”Me todella tarvitsemme kristikunnassa Sola Scriptura -ajattelua, ja sitä että kaikki opetus ja pastorien sanomiset peilataan Raamattuun”. Espoon Kotikirkko -seurakunnasta Pia Mäkelä, 45 ja Leah Jokelainen, 19, komppaavat Pekkaa: ”Kristikunta tarvitsee Jumalan Sanan syvää tuntemista ja evankeliumien kirkastumista. Kuinka syvä ja toisaalta lopulta niin yksinkertainen evankeliumi todella on. Kolmiyhteisen Jumalan ymmärtäminen oikein voi parhaimmillaan vapauttaa elämän haaksirikoista, jotta voimme elää Jumalan kunniaksi ja lähimmäisemme todelliseksi parhaaksi”.  

Leah Jokinen ja Pia Mäkelä Espoosta


Keskusteluja kuunnellessa tulee selväksi, että monet on jättänyt tyhjäksi opetuksen keveys, ja seurakuntaelämän viihteellisyys. Tämän vuoksi on alettu etsiä seurakuntia, jotka sitoutuvat koko Raamatun opetukseen eivätkä ajan vaihteleviin ilmiöihin. Tähän reformoidut vastaavat erinomaisella tavalla. Opetuksen syvyys on näkynyt myös konferenssissa, joka tänä vuonna kantoi nimeä ”Solus Christus”. Benedikt Petersin syvälliset opetukset Kristuksesta sekä Daniel Lundgrenin ja Kyle McCartanin innostavat luennot Hudson Taylorin sekä Charles Spurgeonin elämästä, vahvistivat ja ruokkivat kuulijoita omassa vaelluksessaan. 

Pastori Kyle McCartan

Luentojen lisäksi kesäjuhliin sisältyi yhdessä syömistä, kesäistä tunnelmaa sekä sunnuntain kohokohtana yhteinen ehtoollisjumalanpalvelus. Uudenkaarlepyyn kauniissa KREDU:n (Kristliga Folkhögskolan i Nykarleby) kansanopistossa kesäjuhlat tuntuivat suomalaiseen kristillisyyteen sopivilta. Kuitenkin kielten ja kulttuurien moninaisuus rikastutti, ja vakavuus elämiseen Jumalan kunniaksi näkyi ja kuului sekä puheessa, pukeutumisessa että konferenssin sisällössä. Näin Five Solas toteutui nimeään kantavassa konferenssissa: Sola Fide, Sola Gratia, Solus Christus, Sola Scriptura, Soli Deo Gloria. Reformoitu kristitty elää yksin Jumalan kunniaksi sekä arjessa että juhlassa.

Lisätietoa konferenssista: https://fivesolasreformation.fi

Konferenssi opetukset YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=yUYA8pKkJqM&list=PLSVPGFBnvTKxfnldVWzH4zfGKDGz3_89s